Teemu Seppälä
Teknologia- ja innovaatiojohtaja
Riihimäen kaupunki
Hankkeessa perustetaan Riihimäelle kaksikäyttöteknologioita soveltava yrityskiihdyttämö, mikä liittyy olennaisena osana aiemmin käynnistettyä ja rahoitettua Define -ekosysteemihanketta, sekä valtakunnallista, kaksikäyttöteknologioiden käyttöönottoa ja liiketoiminnan kehitystä vauhdittavaa yrityskiihdyttämö kokonaisuutta. Yrityskiihdyttämöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä kokonaisvaltaista liiketoimintaosaamisen neuvontapalvelua. Kiihdyttämö on kohdistettu erityisesti korkean teknologian alalla toimivien pienten- ja keskisuurten yritysten tarpeisiin, jotka voivat toimia sekä siviili- että puolustustoimialoilla (kaksikäyttöisyys). Perustettavan yrityskiihdyttämö keskeiset toimenpiteet ovat: Kiihdyttämön käynnistämis- ja hankevirtavaihe, operatiivinen toimintavaihe, seuranta- ja kansainvälinen verkostoitumisvaihe sekä viestintä ja markkinointivaihe..
Hanketta toteutetaan ajalla 1.4.2024 – 31.3.2026
Hankkeen rahoituksesta 80 % tulee Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR). Rahoittava viranomainen: Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Noin 9 % rahoituksesta tulee hankkeen yhteistyökumppanilta OP Häme ja 11% rahoituksesta kattaa Riihimäen kaupunki .
Hanke vahvistaa osaamista ja innovointitoimintaa sekä uusien teknologioiden kehittämistä ja yritysten kansainvälistymistä maanpuolustussektorilla. Suomalaisten puolustus- ja turvallisuusalan yritysten markkinapotentiaali on NATO-jäsenyyden myötä kasvanut merkittävästi. Aikaisemmin pääosin kansallinen markkina on kasvanut Ruotsi mukaan lukien 32 NATO jäsenmaan laajuiseksi. Nato onkin julkaissut yli miljardin euron puolustusteknologian rahaston, johon myös suomalaisilla yrityksillä on mahdollisuus osallistua. Tässä hankkeessa etsitään, koulutetaan ja tuetaan yrityksiä, jotka voisivat hyödyntää uusia rahoituslähteitä TKI-toimintaansa ja jotka yrityskiihdyttämön toimenpiteiden tukemana kehittävät uutta kaksikäyttöteknologiaa, -tuotteita ja -palveluita vientimarkkinoille.
Tällä hankkeella pyritään parantamaan erityisesti Kanta-Hämeessä toimivien pk-yritysten kasvu-, kansainvälistymis-, markkinointi- tai innovointivalmiuksia tai -edellytyksiä. Suomessa on erityisosaamista kaksikäyttöteknologioista, eli teknologioista, jotka sopivat siviilikäytön lisäksi myös sotilaallisiin tarkoituksiin, mutta näiden teknologioiden vientiliiketoimintaa on Suomessa toistaiseksi vain vähän. Hankkeen tavoitteena on erityisesti tukea pk-yritysten kaksikäyttötuotteiden, -palveluiden tai niiden tuotantomenetelmien kehittämistä ja kaupallistamista.
Teknologia- ja innovaatiojohtaja
Riihimäen kaupunki
Projektiasiantuntija
Riihimäen kaupunki