Teemu Seppälä
Teknologia- ja innovaatiojohtaja
Riihimäen kaupunki
Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen. Hankkeen päätoteuttaja on Riihimäen kaupunki. Osatoteuttaja on HAMK Hämeen Ammattikorkeakoulu. Hankkeessa kehitetään alueellinen, Hämeen älykkään erikoistumisen tavoitteiden mukainen, osaamis- ja innovaatioekosysteemi ja yhteiskehittämisen verkosto, turvallisuus, maanpuolustus, kriisikestävyys ja huoltovarmuus ratkaisujen alalle. Tavoitteena on muodostaa korkean teknologian ja osaamisen verkosto, mihin voivat liittyä Kanta-Hämeen alueen yritykset, oppilaitokset ja alan muut yhteisöt ja toimijat. Hankkeessa pyritään houkuttelemaan Kanta-Hämeen alueelle uusia yrityksiä, jotka ovat tietoisia maapuolustus sektorin liiketoimintamahdollisuuksista sekä kyvykkäitä tuottamaan uusia innovaatioita.
Hanketta toteutetaan ajalla 1.1.2024 – 30.6.2026
Hankkeen rahoituksesta 70% tulee Maakuntien liittojen myöntämästä EU-EAKR kehittämisrahastosta. Käsittelevä viranomainen: Hämeen liitto. Rahoittava viranomainen: Uudenmaan liitto. Noin 19 % rahoituksesta tulee hankkeen yhteistyökumppaneilta Sako Oy, Millog Oy, Hämeenlinnan kaupunki ja Forssan yrityskehitys Oy. Noin 11% Rahoituksesta kattaa Riihimäen kaupunki.
Hanke vahvistaa osaamista, ennakointi- ja innovointitoimintaa sekä uusien teknologioiden kehittämistä turvallisuus, maanpuolustus, kriisikestävyys ja huoltovarmuus sektorilla. Hankkeen tuloksena koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kansainvälisyys lisääntyy ja TKI-yhteistyö kehittyy EU:n alueella ja globaalisti. Hankkeessa kehitettävä ekosysteemi tarjoaa yhteistyön mallin ja toimivia rakenteita. Laajasti eri sidosryhmiä tunnistamalla ja osallistamalla luodaan uusia yhteyksiä ja kootaan innovaatioekosysteemi verkosto. Ekosysteemin toimintaa kehitetään hankkeessa aktiivisesti, käymällä vuoropuhelua verkoston toimijoiden kanssa sekä laadullista ja määrällistä tutkimusta tekemällä ja erilaisin kartoituksin ja lisäämällä alan koulutusta.
Teknologia- ja innovaatiojohtaja
Riihimäen kaupunki
Erityisasiantuntija, DEFINE-hanke
Riihimäen kaupunki
Projektipäällikkö, DEFINE-hanke
Riihimäen kaupunki