Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Mikä DEFINE on?

Kaksi sotilasta ja sinko veden äärellä vastarannalla luminen vuoristo
Kuva: Puolustusvoimat 2024

Defence Innovation Network Finland (DEFINE) on Riihimäen kaupungin käynnistämä innovaatioekosysteemi, minkä puitteissa on tavoitteena rakentaa kansainvälisesti korkeatasoinen puolustus- ja turvallisuusalan verkosto. Innovaatioekosysteemi kokoaa parhaat sotilas- ja siviilipuolen osaajat yhteen luomaan uusia innovaatioita, jotka palvelevat samaan aikaan niin sotilastarpeita kuin koko yhteiskuntaa.

Define keskittyy Riihimäelle, koska siellä on valmiiksi alan huippuosaamista. Riihimäellä on esimerkiksi puolustusvoimien kyberturvallisuuden ja digitalisaation sekä johtamisjärjestelmän osaamiskeskittymä, jossa koulutetaan erikoisosaajia ja tehdään tutkimustyötä sekä luodaan innovaatioita.

Riihimäen alueella toimii myös useita merkittäviä puolustus- ja turvallisuusalan yrityksiä. Hämeen ammattikorkeakoulun Riihimäen yksikkö kouluttaa huippuosaajia teknisille aloille ja on laajentamassa koulutustarjontaansa. Riihimäellä on myös kansainvälisesti ainutlaatuinen robotiikan koulutuspolku aina päiväkodista korkeakoulututkintoon saakka.

Tehtävämme on kirkas ja innostava: luomme uusia keinoja pitää Suomi turvassa ja vauhdittaa maamme vientiä.

Mitä DEFINE tarjoaa yrityksille?

Defence Innovation Network Finland (DEFINE) on avoin verkosto, joka kerää yhteen puolustusvoimat, puolustus- ja turvallisuusalan yritykset, oppilaitokset ja tutkimuslaitokset sekä useita toimijoita Riihimäellä sekä ja Kanta-Hämeen alueella. Verkoston tavoite on kiihdyttää osallistujien innovaatio- ja kehitystoimintaa sekä kasvattaa yritysten liikevaihtoa. Lue aiheesta lisää…

Yhteistyössä

Defence Innovation Network Finland verkoston toimintaa rahoittaa Riihimäen Kaupunki, Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK, Hämeenlinnan kaupunki, Forssan Yrityskehitys Oy, Millog ja Sako Finland. Merkittävä osa rahoituksesta tulee kehittämishankkeiden kautta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR). EU rahoittajaa edustaa Hämeen liitto.